Nyt on paras aika hankkia nastat ensi talveksi!

13.03.2019

Rannemurtumia, olkaluun murtumia, nilkkamurtumia… Jo tammikuun lopussa Töölön sairaalan ylilääkäri kertoi liukastumisista aiheutuneiden loukkaantumisten pitäneen pääkaupunkiseudun sairaalat kuormitettuina. Sen jälkeen kaatumisia on tullut lisää tasaisen tappavaan tahtiin.

Olisi tietysti ihanteellista, jos kävelytiet ehdittäisiin aurata ja hiekoittaa niin, että kaikki saisimme astella ovesta ulos ilman pelkoa liukastumisesta. Realiteetti kuitenkin on, että kaikkialle ei yhtäaikaisesti ehditä, vaikka minkälainen kalusto olisi liikkeellä.

Onneksi jokainen voi tehdä asialle itse jotain, ja paljonkin! Nimittäin ostaa nastajalkineet tai irrotettavat nastapohjalliset talvikenkiin. Kyllä, hyvät nastajalkineet saattavat maksaa reilun satasen, mutta mikä onkaan hinta siitä, kun makaat jalka paketissa sohvalla koko kevään?

Juuri nyt nastakenkiä myydään alennuksella sekä kivijalkakaupoissa että nettikaupoissa. Lähes uudet nastakengät voi löytää myös nettihuutokaupoista parilla kolmella kympillä. Nyt on hyvä hetki laittaa pito kuntoon ensi talvea varten!
Omistan kahdet Icebugit. Nämä lenkkarimalliset sopivat paitsi juoksuun,
myös reippaaseen kävelyyn
.
Jos kuitenkaan nastajalkineita ei halua ostaa, kannattaa ehdottomasti hankkia nastapohjalliset. Sellaiset saa kaupasta mukaan reilulla kympillä. Se on halpa henkivakuutus. Nastapohjalliset pitävät hyvin pystyssä, mutta jos paljon liikkuu jäisillä keleillä, suosittelen nastajalkineita, sillä ne ovat jalassa yleensä irtopohjallisia mukavammat.

Oli ratkaisu sitten kumpi hyvänsä, ovat nastat erinomainen investointi kehon ja mielen terveyteen!

Itse reippailen päivittäin säässä kuin säässä ulkona vähintään kahdeksan kilometriä, toisinaan kaksikymmentä kilometriä. Lenkkeilen asiakkaitteni kanssa ja ulkoilutan isoa koiraa, joka välillä yrittää sännätä jäniksen tai oravan perään. Ilman nastakenkiä olisin telonut itseni vuosien varrella varmasti kymmeniä kertoja ja joutunut sairaslomalle, mikä ei varsinkaan mikroyrittäjän näkökulmasta ole kovin houkutteleva vaihtoehto.

Lenkillä törmään tavan takaa ihmisiin, jotka hipsuttelevat eteenpäin keho jännittyneenä ja valittelevat teiden liukkautta. Erityisesti säälittää iäkkäämmät ihmiset, joilla kehonhallinta, lihasvoima ja luusto on jo heikentynyt ja joille loukkaantuminen voi johtaa lopulliseen vuodelepoon.

Ikäihmisten aikuisille lapsille annankin vinkiksi lähteä äidin tai isän kanssa kenkäkauppaan. Siinä tulee tehtyä tuottava ja inhimillinen investointi.
Nämä hankin tänä talvena, kun liukkaan kelin kanssa samaan aikaan
oli myös hurjasti loskaa! Reunus suojaa hyvin jalkoja kastumiselta.
Malli sopii hyvin tällaiselle leveälestiselle kulkijalle.
.
Ajankohtaista
15.03.2019
Asiakkaan muutostarina
Lue lisää
13.03.2019
Nyt on paras aika hankkia nastat ensi talveksi!
Lue lisää
06.02.2018
Hyvinvoiva keho ja treenattu mieli
Lue lisää
11.08.2016
Kuntokatsastus käynnistää syksyn!
Lue lisää
21.01.2016
Vahva Mieli ja Keho -yksilövalmennukset alkavat
Lue lisää
13.10.2015
Mielen ja kehon valmennusohjelma käynnistyy helmikuussa
Lue lisää
21.05.2015
Uudet toimitilat ja yhteistyö Terapiahuone Mielen Tilan kanssa
Lue lisää
09.12.2013
Syömällä laihtuu!
Lue lisää
13.06.2013
Liikkuminen palkitaan varmasti
Lue lisää